Alatalo: Nyt tarvitaan nopeaa ja määrätietoista yhteistyötä

Ajankohtaista 11:00

Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtaja, Mynämäen kunnanvaltuutettu Juuso Alatalo on järkyttynyt Nokian irtisanomisuutisista ja Salon tehtaan sulkemisesta.

– Esitän syvän myötätuntoni kaikille niille, joita tulevat irtisanomiset ja Salon tehtaan lakkauttaminen koskettavat. Kyseiset toimenpiteet vaikuttavat erityisesti Saloon, mutta heijastusvaikutusten kautta koko Varsinais-Suomeen, Alatalo toteaa.

Alatalon mukaan irtisanomiset tuovat tuskaa valtavaan määrään yksilöitä ja perheitä. Alatalo toivoo laaja-alaisia toimenpiteitä ihmisten tukemiseksi.
– Tarvitsemme erittäin nopeita ja määrätietoisia toimenpiteitä valtion puolelta, mutta myös

Nokian on osoitettava oma myötätuntonsa niille ihmisille, jotka ovat tukeneet sen nousua johtavaksi yhtiöksi, Alatalo vaatii.
– Lisäksi on muistettava, että työttömyys saattaa tuoda vaikeuksia eri elämän osa-alueille. Tarvitsemme toimivaa palveluverkostoa tuomaan turvaa ihmisten arkeen nyt, kun vaikeudet heitä kohtaavat. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet nousevat erityiseen arvoon ja niihin mahdollisesti kohdistuvat säästötoimenpiteet on arvioitava uudelleen, Alatalo sanoo.

Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtaja nostaa esiin Uudenkaupungin vaikeudet vuosien saatosta. Alatalo pitää Uuttakaupunkia esimerkkinä siitä, miten kunta ja alueen asukkaat ovat kokeneet toistuvia vaikeuksia ja työttömyyden kasvua. Samalla Uusikaupunki on kuitenkin myös esimerkki siitä, miten vaikeista tilanteista voidaan nousta ja saavuttaa uutta menestystä.
– Nyt tarvitaan myös eri toimijoiden yhteistyötä, jotta aiemmista ikävistä kokemuksista voidaan ottaa opiksi Salon alueen ja myös koko Varsinais-Suomen alueen kehittämiseksi, Alatalo edellyttää.

Lisätietoja:
Juuso Alatalo, 050 401 4662, juuso.alatalo at eduskunta.fi