Puoluevaltuusto hyväksyi SDP:n eduskuntavaaliohjelman

Ajankohtaista 08:02

Puoluevaltuusto hyväksyi ensi kevään eduskuntavaalien vaaliohjelman kokouksessaan Kotkassa sunnuntaina. Ohjelma rakentuu kasvun ja työn varaan.

Vaaliohjelma

Varsinais-Suomen puoluevaltuutetut käyttivät aktiivisesti puheenvuoroja kokouksessa. Matti Varajärvi esitti muutosta vaaliohjelmaan, että henkilöyritysten ensimmäiset 20 000 euroa olisivat alv-vapaata tuloa yrittäjän näin anoessa.

Jukka Siren toi valtuustolle terveiset Varsinais-Suomen piirin yrittäjäverkostosta. On hieno asia, että myös pj Antti Rinne nosti puheessaan pk-yritykset esiin. Vaaliohjelmaan ay-verkosto toivoo yhdeksi kärjeksi pk-yritysten kasvun rajoitteiden poistamisen. Tämä tavoite myös kirjattiin valtuuston hyväksymään ohjelmaan.

Janne Sjölund muistutti, että sote-laissa tulee ottaa huomioon myös henkilöstön muutosturva ja henkilöstö on otettava mukaan käytännön muutosten suunnitteluun. Lääkärien ja hoitajien ohella tukipalveluissa työskentelevillä on suuri merkitys palveluketjussa ja siksi myös heidän asemansa muutoksessa tulee turvata.

Tuula Hällfors-Laaksonen puolestaan puhui pitkäaikaissairaiden kasvavista kuluista. Esimerkiksi omavastuuosuuksia nostetaan joka vuosi. Jotkut joutuvat tinkimään jopa omasta hoidostaan sekä ruoka- ja vaateostoksista koska rahat eivät riitä. Kenenkään ei pidä joutua köyhyysloukkuun sairauden vuoksi.

Petra Peltonen korosti, että SDP:n kannattaminen ei saa olla sukupolvikysymys eli ei pidä ajaa vaan joidenkin sukupolvien asioita. Nuorten näkökulmasta kestävä kehitys, feminismi, maksuton koulutus ja tasa-arvoinen avioliittolaki ovat asioita, joita puolueen pitäisi ajaa.