Varsinais-Suomen SDP: Ennaltaehkäisy ei kestä alibudjetointia

Ajankohtaista 11:06

Varsinais-Suomen Sos.dem. Piirin kevärpiirikokous totesi kannanotossaan, että sosiaali- ja terveyssektorilla kaivattava ennaltaehkäisy ei kestä alibudjetointia. Piirikokous ilmaisi myös huolensa palomuurin varjoon jääneestä solidaarisuudesta.

Varsinais-Suomen SDP: Ennaltaehkäisy ei kestä alibudjetointia

Kunnissa valmistellaan jo talousarvioita seuraavalle vuodelle. Nyt vaaditaan rohkeutta sekä virkamiehiltä että päättäjiltä osoittaa rahoitusta todelliseen ennaltaehkäisevään työhön. Vaikka tämä vaatisi nyt lisäsatsauksia, saadaan näin aikaan nopeita voittoja hyvinvoinnissa ja kevennetään pidemmällä aikavälillä julkisen talouden paineita.

Jo pitkään poliittisten juhlapuheiden yksi kantava teema on ollut ennaltaehkäisy. Tiedossa on, että ennaltaehkäisy vähentää varsinaisten ongelmien muodostumista. Lisäksi voidaan säästää silkkaa rahaa, kun kalliimpia ja raskaampia korjaavia toimenpiteitä tarvitaan vähemmän.
Korjaavat toimet ovat usein lakisääteisiä, ennaltaehkäisevät vain harvoin. Siksi on selvää, että jos lakisääteisetkin tehtävät alibudjetoidaan, ei ennaltaehkäisyyn jää edes teoreettisia mahdollisuuksia. Lopputuloksena on turhaa rahankulutusta ja tarpeetonta inhimillistä kärsimystä.

Suomen sosiaali ja terveys ry julkaisi hiljattain vuosittaisen sosiaalibarometrinsa. Ehkäpä huolestuttavin barometrissa ilmenneistä tiedoista oli se, että jopa 20 prosenttia Suomen kunnista alibudjetoi tietoisesti sosiaali- ja terveystoimensa. Varsinais-Suomen SDP vaatii, että valmistelutyössä alibudjetoinnille pannaan stoppi. Alibudjetointi on paitsi laitonta, myös typerää, ja sitä tapahtuu myös Varsinais-Suomessa.

Solidaarisuus jäänyt palomuurin varjoon

Euroalueen talouskriisiä on hoidettu pitkään vaatimalla etupäässä kreikkalaisilta julkisen talouden tiukennuksia ja rakentamalla niin sanottuja palomuureja luottamuksen palauttamiseksi markkinoille.

Samalla kun ekonomistit keskustelevat teoreettisista luottoluokituksista ja vakautusrahastoista, ovat tavallisten eurooppalaisten elämät jääneet palomuurien varjoon. Kuten niin usein aiemminkin, erityisesti nuoriso joutuu kärsimään tehdyistä virheistä ja markkinoiden kyltymättömyydestä.

Uusimpien tilastojen mukaan Kreikassa ja Espanjassa nuorison työttömyysaste on ylittänyt 50 prosenttia ja lukuisissa muissa EU-maissa nuorista on työttöminä yli 20 prosenttia. Tilanne on lyhytaikaisenakin kestämätön, puhumattakaan nykyisistä olosuhteista, joissa eteläeurooppalaisten nuorten on vaikea nähdä edessään valoisampaa tulevaisuutta. Kovasydämisimmän kapitalistinkin on nyt ymmärrettävä, että suuret joukot toimetonta nuorisoa eivät tiedä hyvää.

Juuri nyt on viimeinen hetki nousta pois luottoluokittajan taskusta ja korjata markkinatalouden virheitä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Eurokriisi ei ole kreikkalaisten tai espanjalaisten vika, mutta jos kapitalismin luova kaaos jatkaa heidän elämiensä pilaamista aina vain suurempien taloudellisten voittojen vuoksi, ei tulevaisuutta kykene ennustamaan enää kukaan.