Kirsi-Maria Jokisen puhe puoluevaltuuston kokouksessa

Ajankohtaista,Kirjoituksia

Puoluevaltuutettu Kirsi-Maria Jokisen puheenvuoro SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa 20.11.2021.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut

Viime aikoina, yhä kiihtyvällä tahdilla, maamme keskustelukulttuuri on muuttunut kovaksi ja epäasialliseksi. Ei pitäydytä asioissa ja faktoissa, vaan on siirrytty epäolennaisuuksiin, sivuseikkoihin ja suoranaisiin valheisiin. Painettuun sanaan ei voi luottaa, kuten siihen on aiemmin voinut, ja sosiaalinen media on tulvillaan mitä merkillisimpiä väitteitä, joita moni pitää totena.

Meidän, hyvät toverit, on oltava esimerkkeinä keskustelijoista, jotka pitäytyvät asiassa ja faktoissa. Meidän on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti ja keskustelukumppania arvostavasti. Meidän tehtävä on palauttaa poliittinen keskustelu oikeille raiteille. Niille raiteille, jota suomalaiset kaipaavat.

Arvostavia, kuuntelevia, tosiasioihin nojaavia – sellaisia poliittisia keskustelijoita meidän tulee olla.

Kiusaaminen, väheksyminen tai toisen aliarvioiminen ei vie meitä eikä sanomaamme eteenpäin. Vastuunkantajina emme saa sortua omahyväisyyteen tai pitää itseämme parempana kuin muut. Meidän pitää muistaa ja kirkastaa sosialidemokraattiset arvomme – olemme kaikki arvokkaita ja kaikkien ääni on tärkeä saada kuuluviin.

Toverit,

viedään keskustelukulttuuria inhimilliseen ja lähimmäisiä arvostavaan suuntaan.