Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut 

Olemme tänään kokoontuneet tekemään historiallista päätöstä meidän Nato-kannasta. Viikon tapahtumien vuoksi mietin, olemmeko valtuustona vain kyllä-leimasin. Olisiko meidän pitänyt kokoontua aikaisemmin? Astuimmeko Kokoomuksen taitavasti asettamaan miinaan? 

Minä, kuten monet muutkin tässä huoneessa olen kipuillut kysymysten ja puuttuvien vastausten kanssa. Arvostan asiallista ja kiihkotonta keskustelua, jossa punnitaan asiasta sekä hyvät että huonot puolet. 

Olen pohtinut, miten päätöksemme vaikuttaa maanpuolustustahtoon? Saako päätöksemme alokkaat miettimään haluaan astua palvelukseen tai vähentääkö se jopa sitä? 

Olen miettinyt, toimimmeko puoluekokouksessa hyväksytyn poliittisen ohjelmamme vastaisesti. Toimimmeko arvojemme vastaisesti? 

Suomella on vahva oma puolustus. Päätöksemme jälkeen, meillä pitää olla vahvan puolustuksemme lisäksi rahaa Nato-kustannuksiin. Mietin, kuinka paljon voisimme vahvistaa omaa puolustustamme rahalla, jonka laitamme puolustusliittoon. 

Me emme pääse sanelemaan, mitä haluamme tai otamme Natosta siihen liityttäessä. Neuvotella voimme, mutta emme saa rusinoita pullasta. 

Media on huutanut varmaa Suomen liittymistä ja lyttää epäilijät. Mielestäni aito keskustelu on jäänyt liian vähäiseksi. Olen myös kuullut, että kaikki eivät uskalla kertoa mielipidettään – etenkään kielteistä. 

Toverit, ilman avointa ja kuuntelevaa keskustelua olemme kuin ne, joilta yritämme itsemme suojata. 

Meillä ns. tavallisilla ihmisillä ei ole kaikkea tarvittavaa tietoa päätöksen teon pohjaksi. Kestävän päätöksenteon pohjana ei saa olla pelko eikä tunteiden vietäväksi saa antautua. Siksi olenkin tyytyväinen, ettei meillä ollut kansanäänestystä. Luotan täysin valitsemiimme päättäjiin. He ovat oikean ja ajankohtaisen tiedon äärellä.