Miia Kelseyn puhe puoluevaltuuston kokouksessa

Ajankohtaista,Kirjoituksia

Puoluevaltuuston jäsen Miia Kelseyn puhe SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Oulussa 20.11.2021.

Hyvät toverit, Uudenkaupungin sosialidemokraatit ovat katsoneet huolestuneina, kuinka kulttuuriala on joutunut ahtaalle koronakurimuksen pyörteissä.


Kulttuuriala ei ole suurituloisia Paula Vesaloita, Cheekkejä tai Kaija Koon kaltaisia megatähtiä – nämä ovat poikkeuksia tällä todella pienipalkkaisella sektorilla.


Kulttuuriala on pienituloisia yhdistysihmisiä ja pätkätyöläisiä, jotka eivät puuhastele vain kivojen asioiden kanssa, vaan tuottavat yhteiskuntaamme sellaisia palveluja, joilla on valtavan suuri yhteiskunnallinen merkitys.


Siihen kuuluu luova talous startuppeineen yhtä lailla, kuin erilaiset kulttuuri- ja kotouttamispalvelut. Ala tuottaa yhteiskuntaamme eurojen lisäksi palveluja, jotka ylläpitävät kansan mielenterveyttä, jaksamista ja hyvinvointia, huolehtien samalla kansallisesta identiteetistämme – siitä, miksi me olemme suomalaisia ja siitä, että meillä olisi jotakin suomalaista myös tulevaisuudessa.


Tämän kaiken varmistamiseksi kulttuurin rahoitusjärjestelmää pitää uudistaa niin, että alalla toimijat voisivat keskittyä työnsä tekemiseen ilman jatkuvaa pelkoa työpaikkansa menettämisestä ja toimeentulonsa katoamisesta.