Pertti Pokki: Ahneus ja aseet hyvinvoinnin tuhoajana

Ajankohtaista,Kirjoituksia

Olen usein mietiskellyt miten ihmisen ahneus sekoittaa ihmisen pään.  Jokainen kansakunta rakentaa omaa yhteiskuntaansa omilla päätöksillään, jotta oman yhteiskunnan asukkailla olisi mahdollisimman hyvä elää ja olla.

Samanaikaisesti kuitenkin sama yhteiskunta saattaa suunnitella ja rakentaa sellaista teollisuutta, jonka tehtävä on tuhota ja hävittää mitä joku toinen kansakunta on rakentanut ja toteuttanut, oman yhteiskuntansa asukkaille.  

Maailmassa on todella suuri ja ilman inhimillisyyttä oleva teollisuudenala, aseteollisuus. Sen teollisuuden haaran tärkein tehtävä on suunnitella tehokkaampia ja tuhovoimaisempia aseita, jolla tuhotaan ihmisten suunnittelemaa ja rakentamaa ihmisten hyvinvoinniksi.  Taloudellisesti hyödyllisempi on se ase, joka tuhoaa toisten ihmisten rakentamisen ja ihmiselämän, ja sitä kautta tuottaa taloudellista hyötyä aseteollisuuden omistajalle.   

Tuntuu mielettömältä, että on aseteollisuutta joka on ahneuden hallinnassa.  Ahneet voivat tuhota viattomien tekemän maailman, ja pönkittää omaa ahneuttaan.  Ei voi kun ihmetellä, että kun aseteollisuuden voimin on tuhottu, niin keräysvaroin joudutaan auttamaan näitä viattomia kärsineitä ihmisiä.  Kärsimyksestä vie voiton ahneus, ja syyllisenä on ainoastaan ahneus sekä julma aseteollisuus.

Minkä ihminen rakentaa, niin ihminen itse tuhoaa!

Pertti Pokki

Varsinais-Suomen SDP:n piirihallituksen jäsen