Aikoinaan itse toivoin, että tulisi joku asia tai tapahtuma, joka pysäyttäisi meidän kiireisen maailmamme saaden ihmiset taas ajattelemaan toimintaansa ja muita ihmisiä. Sellainen mikä näyttäisi mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja huomaamaan kuinka meidän tulisi yhteisesti taistella vastaan ongelmia eikä syytellä vain toisia.

Tuli korona ihan pyytämättä ja ilmoittamatta. Alkuun vaikutukset olivat juuri sitä mitä olin toivonut, mutta sen jälkeen alkoi taas oman itsen ajattelu ja heikot saivat väistyä vahvojen tieltä. Alkoi toisten syyttäminen, epäily kuka on levittänyt tai kuka ei noudata ohjeita. Unohdettiin kenties omat läheiset ja oli hyvä syy olla tapaamatta, koska ei saa tavata. Kaikki siirtyi verkkoon ja elämä rajoittui neljän seinän sisälle unohtaen ne läheiset. Kokouksissa Teamsissa tuli helposti puhuttua asian vierestä ja ne, jotka olivat muutenkin tuoneet itseään esille oikein, loistivat tällä saralla. Olimme hukassa ja peloissamme, koska emme tienneet kuka taho oli oikeassa tai keneen voisi luottaa. Toisaalta haluttiin kritisoida kaikkea samalla kätkien omat pelkomme.

Kesällä saimme vähän hengähtää. Elimme toivossa, että kaikki olisi menossa parempaan päin, kunnes unohdettiin mitä keväällä oli opetettu käsien pesusta alkaen. Mitä väliä turvaväleistä tai muista ohjeista.

Itseä ahdisti syksy ja mahdolliset maskisuositukset. Maskia tai visiiriä kun en voi pitää sairauksien tai allergioiden vuoksi. Matkustelin työn vuoksi pääkaupunkiseudulle ja siellä sisäisesti jonkin verran. Ainoastaan kerran junamatkan ajan joku takanani istuva potki penkkiäni mielenosoituksellisesti vain siksi, että oli tietämätön. Mietin miten olisi ihanaa olla normaali ja täysin terve. Loppumatkasta hän joko kuuli puhelimessa puheeni potkimisesta tai oli väsynyt tunnin potkimisen jälkeen. Koko kolmen kuukauden aikana hän oli ainut, kun hyökkäsi näyttävästi maskittomuuttani vastaan. Maskisuositus omasta mielestäni on hyvä, vaikkakin asettaa meidät maskittomat eriarvoiseen tilaan, mutta tarkoitushan on myös suojella meitä riskiryhmäläisiä.

Olen aina ajatellut, että en tee numeroani maskittomuudestani, mutta pikkuhiljaa alkoi korviini kantautua kertomuksia myyjien kohteluista tai kirjoitteluista ”puskaradioissa” maskittomista ihmisistä. Huomioitava asia näissä kaikissa oli, ettei kukaan edes tuntenut toista tai maskiton ihminen ei ollut tehnyt mitään laitonta. Eikä tiedetty miksi henkilöllä ei ollut maskia. Jokaisesta tuli oma ”hellapoliisi”, jolla oli lupa tuomita.

Itsellä tilanne kärjistyi kaupassakäyntiin missä vanhempi ihminen hyökkäsi kimppuuni maskittomuudesta todeten minun olevan kuolematon ja samalla toivoen minun kuolemaani. Hain turvakseni myyjän, että sain tehdä ostokset rauhassa.

En jaksa enää pahoitella sitä, että en sairauteni vuoksi voi olla normaali tai en ole saanut koronaa. Kenties sairauteni ja lisärokotukset tai muut tapani elää ovat pitäneet taudin loitolla. Mistä tiedän, etten ole oireeton kantaja? Kysymyksiä voisi kysyä lukemattomia.
Läheiseni eivät ole koronaa saaneet. Toivonkin kaikkien miettivän ennen kuin tuomitset tai toivot toisen kuolemaa, että se maskiton saattaa olla juuri käynyt kuolemanporteilla ja hymyilee siksi, että heräsikin tänäkin päivänä elossa katsomaan maailman kauneutta.

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen SDP:n piirihallituksen jäsen Raisiosta