Varsinais-Suomen SDP: Hyvinvointialueen rahoitus ei riitä turvaamaan lakisääteisiä palveluja – joutuvatko nuoret tämän politiikan maksajiksi?

Ajankohtaista,Kirjoituksia

Hyvinvointialueen leikkaukset kohdistuvat nuoriin aikana, jolloin he ovat jo valmiiksi huolissaan omasta tulevaisuudestaan ja toimeentulostaan. Maan hallitus on jo osoittanut heikennyksiään nuorien talouteen asumistuen leikkauksena ja opintotuen indeksin jäädyttämisellä. 

Historiallisen kokoluokan säästötoimet riskeeraavat palveluiden saatavuuden. Palvelujen keskittäminen ja tehostaminen on mahdollista, mutta se on tehtävä niin, että varmistetaan palvelujen saatavuus ja saavutettavuus. 

Erityisesti nuoriin osuu ennaltaehkäisevistä palveluista säästäminen. Tahdomme myös korostaa ammattitaitoisen henkilökunnan riittävyyttä, jotta nuorilla olisi jatkossakin osaava ja sitoutunut henkilökunta palveluita varmistamassa. 

Varsinais-Suomen SDP:n piirikokous edellyttää, että hyvinvointialueille annetaan riittävästi aikaa uudistuksille ennen mittavia leikkauksia. Emme kannata hätäjarrutusta nuorten kustannuksella.