Erika Mäkeläinen: Hyvinvointi – mitä se on ja miten siihen voi vaikuttaa?

Kirjoituksia

Aluevaalien lähestyessä keskustelu ihmisten hyvinvoinnista ja sote-palveluista nousee yhä enemmän ajankohtaiseksi. Pohditaan sitä, miten vastata parhaiten hyvinvoinnin tarpeisiin milläkin alueella. Kunnanvaltuutetut pohtivat ratkaisua samaan kysymykseen: Miten vaikuttaa kuntalaisten hyvinvointiin?

Päästäkseen lähemmäs vastausta, tulisi ensin onnistuneesti kyetä määrittelemään mitä hyvinvointi on ja mitä sillä tarkoitetaan. Käsite on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Hyvinvointia on tutkittu monin tavoin ja teorioin, eikä sitä pysty mittaamaan pelkästään yhdellä mittarilla. Se, mikä aiheuttaa hyvinvointia toiselle, ei välttämättä toimi samoin seuraavan kohdalla. Kaikessa on objektiivinen ja subjektiivinen puolensa.

Hyvinvoinnin käsite kytkeytyy yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin ja yksilön toimintaan. Se liittyy vahvasti arvoihin ja käsitykseen siitä, millainen on hyvä yhteiskunta. Taloudellisesti tarkasteltuna hyvinvoinnin saavuttamiseksi tarvitaan toimeentuloa, hyviä elinoloja ja resursseja. Yhtä tärkeitä ovat myös fyysiset tekijät, kuten terveystilanne tai emotionaaliset tekijät. Lähestymistapoja hyvinvointiin löytyy niin taloustieteen, psykologian, sosiologian kuin genetiikankin tutkimuksesta.

Moni muistaa Maslowin tarveteorian, jossa hyvinvointi määritellään tarpeiden tyydytyksen tilaksi. Maslowin teoriassa perustarpeiden nähdään tulevan tyydytetyiksi siirryttäessä tarvehierarkiassa portaalta toiselle. Doyalin & Coughin teoria jatkaa ajatusta niin, että hyvinvointi nousee tarpeesta olla vuorovaikutuksessa ja sosiaalisesti mukana yhteisössä. Muut tarpeet ovat ikään kuin alisteisia näille tarpeille. Fyysinen terveys on esimerkiksi tärkeää siksi, että se mahdollistaa vuorovaikutukseen kykenemisen. Henkinen autonomia sekä elämänhallinta tuovat ihmiselle itsemääräytymisoikeutta, vapautta ja kyvyn hallita omaa elämää.

Meillä kaikilla on tarve tulla hyväksytyksi, nähdyksi ja kuulluksi. Tarve kuulua joukkoon. Hyvinvoinnin olemuksen haaste vaikuttaisi olevan juuri siinä, millaisia tarpeita pidetään sen mittareina.

Perustarpeiden saavuttamisen jälkeen varallisuuden ja tulojen kasvu ei enää vaikuta lisäävän hyvinvointia. Se saattaa jopa heikentää sitä. Empatiavajeisessa yhteiskunnassa huolestuttaa huomio siitä, ettei kaikkien tarvetta hyväksytyksi tulemiselle ehkä halutakaan täyttää. Hierarkiajaottelu ”meihin” ja ”heihin” aiheuttaa huonovointisuutta, eikä auta ketään. Yrittäessämme pysyä mukana jatkuvassa hyvinvoinnin kilparallissa (eli oikeastaan yrittäessämme tulla hyväksytyiksi), aiheutamme vain lisää eriarvoisuutta ja kulutusvimmassamme kulutamme luonnonvaroja kohtalokkain seurauksin. Tätä maalia ei ole koskaan mahdollistaa saavuttaa. Hyvinvointia haetaan enemmän ulkoisista tekijöistä, vaikka sitä tulisi hakea ihmisen sisältä.

Kunnissa on usein varsin rajalliset mahdollisuudet varojen käyttämiseen. Hyvinvointi on upotettuna kunnan kaikkeen päätöksentekoon ja toimintaan. Se mitä päättäjänä voi kuitenkin tehdä, on toimia omalta osaltaan innovatiivisesti etsiessään keinoja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Rahalla ei saa kaikkea, vaikka selvää onkin, että sitä tarvitaan.

Aloitin ensimmäisen valtuuston kokoukseni tuomalla pöytään kaksi valtuustoaloitetta. Läpileikkaava aihe kummassakin oli hyvinvoinnin lisääminen.

Haastoin kunnanvaltuuston jäsenet mukaan kuntani SPR:n ystävätoimintaan. Eräs toiminnasta apua saanut kuvailee kokemustaan näin: ”Sydämellisyys ja lämpö on tunne, jonka saa kokea tapaamisissa.” Meistä jokainen tarvitsee toisen ihmisen seuraa, ja yksikin myönteinen ihmissuhde voi katkaista yksinäisyyden kierteen.

kirjoittaja on tuore kunnanvaltuutettu ja tuleva Varsinais-Suomen SDP:n piirihallituksen jäsen Nousiaisista