Hyvät toverit, bästa kamrater,
En voi kiistää, etteikö Nato-jäsenyyden hakeminen tuntuisi mielestäni tietyssä määrin karvaalta. Jäsenyyden hakeminen ei liioin tunnu erityisen riemuisalta, etenkään tässä maailmantilanteessa. Se mielestäni osoittaa, että maailmanjärjestys, jossa olemme tottuneet toimimaan, ja johon olemme ehkä uskoneetkin, on murtunut. Samalla jäsenyyden hakeminen mielestäni osoittaa kykyämme reagoida muuttuvan maailman keskellä. Itse ajattelen jäsenyyden olevan tässä tilanteessa tarpeellista, jopa välttämätöntä. Siksi tuen puoluehallituksen ja valtionjohdon kantaa asiassa.
Itse ajattelen niin, että olemme oman perusratkaisumme jo tehneet, liittyessämme Euroopan unioniin. Nato-jäsenyys ei tee meistä juuri sen enempää puolueellisia, kuin mitä jo olemme. Samalla jäsenyyttä ei ole mielekästä tarkastella liittymisenä jonkin mystisen ja löyhän arvoyhteisön jäseneksi, vaan liittyminen tulee tehdä puolustuspoliittisin perustein.
Julkisuudessa ja myös täällä kokouksessa on käyty keskustelua tästä puolustuspoliittisessa prosessistamme. Jotkut ovat moittineet sitä aivan liian hitaaksi, toisista taas kaikki on tapahtunut aivan liian nopeasti. Minulle prosessi on näyttäytynyt rivakalta, päämäärätietoiselta ja keskustelevalta. Toivon ja tiedän, että myös kriittisiä ääniä on haluttu prosessin aikana kuulla. Erityisesti toivon, että niitä on myös uskallettu esittää, ajoittain voimakkaaksi käyneestä paineesta huolimatta. Arvokasta on myös, että voimme äänestää asioista, kun siltä tuntuu. Pakotettuun yksituumaisuuteen ei ole tarvetta.
Sosialidemokraattisten nuorten ja ministeri Skinnarin puheenvuoroissa nostettiin esille mielestäni oleellinen kysymys? Millainen Nato-maa Suomi haluaa olla? Toivon, että myös tästä käydään perusteellista keskustelua, kun aika sille todennäköisesti hiljalleen lähenee. Entä millainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen toimija me haluamme olla Itämeren alueella, Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti? Kysyn myös, voisiko Suomi tehdä vielä enemmän positiivisen rauhan edistämiseksi maailmassa? Se, kuten muuten myös Ukrainan yhä vahvempi tukeminen, vaatii meiltä yhä lisääntyvää solidaarisuutta sekä joistain omista taloudellisista intresseistämme luopumista. Uskon, että tähän meiltä löytyisi kykyä, jos halua on.
Jaa tämä artikkeli