Viime viikolla julkaistiin Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2010-luvun opintotukiuudistusten tuloksellisuudesta. Kertomuksesta uutisoidessa tietysti nostettiin esiin pääasiassa se, miten opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin lisäsi asumistukimenoja huomattavasti arvioitua enemmän, mutta kertomus antoi myös paljon muuta mielenkiintoista ja huolestuttavaa viestiä opiskelijoiden tilanteesta ja sen kehityksestä 2010-luvulla. Opiskelijoita haastaa paljon puhuttaneen mielenterveyden kriisin lisäksi jatkuva huoli toimeentulosta sekä kasvava velkaantuminen. 

Vaikka tutkintojen keskimääräiset suorittamisajat ovat lyhentyneet ja suoritettujen opintopisteiden määrä on kasvanut, on VTV:n mukaan vaikea arvioida kuinka paljon erilaisilla opintotuen muutoksilla on ollut tähän vaikutusta. Ainoa muutos, jonka VTV:n kertomus arvioi vaikuttaneen opintoja nopeuttavasti, oli opintolainahyvityksen tuoman positiivinen kannustin. 

Kertomus totesi myös opiskelijoiden keskimääräisten tulojen kasvaneen. Kasvu johtui ansiotulojen, asumistuen sekä opintolainan kasvusta. Itselläni tosin nousi kysymys, miten lisääntynyt lainanotto voidaan laskea tulojen kasvuksi. Lasketaanko yhteiskunnassamme millään muulla ryhmällä velanotto tuloksi? Sanotaanko valtion tai kunnan tulojen nousevan, kun ne ottavat lisää velkaa? Ei todellakaan, sillä valtion ja kunnan velanotosta ollaan yleisesti huolissaan toisinkuin opiskelijoiden kasvavasta velkaantumisesta. Päinvastoin opintolainan lisääntyvä käyttö, eli käytännössä opiskelijoiden kasvava velkaantuminen, oli jopa joidenkin uudistusten tavoitteena. 

Kertomuksessa todetaankin opintolainavelallisten ja opintolainan määrän kasvaneen merkittävästi, erityisesti vuoden 2017 leikkauksien jälkeen, kun opintolainan osuutta lisättiin merkittävästi. Erityisenä huolena on ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden kasvava velkaantuminen. Kasvavan opintolainataakan lisäksi ammatillisen koulutuksen opiskelijat joutuvat turvautumaan entistä enemmän myös erilaisiin pikavippeihin ja kulutusluottoihin. VTV pelkää tämän vaikuttavan jo jatko-opiskeluhaluihin. Kun opiskelijat velkaantuvat jo toisella asteella ei opintolainalla opiskelu/eläminen korkeakoulussa enää erityisemmin houkuttele. 

Opintotuesta puhuttaessa puhutaan lähes aina sen erilaisista koulutuspoliittisesta, työllisyys- tai jopa aluepoliittisista tavoitteista, mutta juuri koskaan ei tunnuta puhuvan sosiaalipolitiikasta ja opiskelijoiden toimeentulosta. Vaikka tavoitteen ei katsottaisi olevan sosiaalipoliittinen vaan koulutuspoliittinen ja tuen keskeisenä tarkoituksena rohkaista täysipäiväiseen opiskeluun ja nopeaan valmistumiseen eivät jatkuvat kiristykset ja leikkaukset tue tätäkään tavoitetta eikä myöskään tulorajojen nosto. 

On myös hyvin ristiriitaista vaatia opiskelijoilta samaan aikaan mahdollisimman nopeaa valmistumista sekä lisää työntekoa työllisyyden nostamisen nimissä, kun työnteon on useasti todettu olevan merkittävimpiä opintojen hidastajia. Jatkuva työnteon lisääminen ei ole myöskään opiskelijoiden toimeentulon ja jaksamisen kannalta kestävää. Meidän tulisi nähdä opintotuki sosiaalipolitiikkana osan sosiaaliturvaa, jonka tehtävänä on taata riittävä toimeentulo täysipäisille opiskelijoille ja tässä ei lainalla pitäisi olla paikkaa. Velasta ei ole sosiaaliturvaksi! Sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuudistuksessa meillä on mahdollisuus varmistaa myös opiskelijoille heidän ansaitsemansa toimeentulo ja oikeus keskittyä olennaiseen eli opiskeluun.

Lähde: https://www.vtv.fi/julkaisut/opintotukiuudistusten-tuloksellisuus-2010-luvulla/

Ville Kurtti

Varsinais-Suomen SDP:n piirihallituksen jäsen