Ajankohtaista

Varsinais-Suomen SDP:n aluehallitusryhmä: Varhan talouden muutosohjelmaa on korjattava

Aluehallitus on tänään tiistaina hyväksynyt Varhan Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman vuosille 2024-2026. Pohjaesitykseen tehtiin merkittäviä muutoksia, ennen kuin se hyväksyttiin lähetettäväksi aluevaltuuston käsittelyyn. – SDP:n ryhmälle oli alusta alkaen selvää, että esitetyt supistukset henkilöstömenoihin olivat liian suuria, totesi aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja…
Lue lisää

Niina Piippo: Pula psykologeista painaa – Lasten ja nuorten hyvinvointiin tulee panostaa nyt, ei vasta huomenna

Suomessa lapset ja nuoret voivat pääsääntöisesti hyvin. Kuitenkin kouluterveyskyselyn tulosten perusteella lasten ja nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin haasteet eivät ole helpottaneet koronapandemian jälkeen, vaan päinvastoin lisääntyneet. Lapsille ja nuorille haetaan nykyisin rohkeammin apua jo varhaisemmassa vaiheessa, oikea-aikainen tuki usein myös…
Lue lisää

Piirikokous 26.11. Kaarinassa

Varsinais-Suomen Sosialidemokraattinen Piiri – Egentliga Finlands Socialdemokratiska Distrikt ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 26.11.2023 klo 10 alkaen Kaarina-talossa, Lautakunnankatu 1, Kaarina. Kokouksessa käsitellään piirijärjestöjen sääntöjen 12§:n mukaan syyskokoukselle kuuluvat asiat ja samojen sääntöjen 13§:ssä mainitut aloitteet. Lisäksi käsitellään EU-vaaleja.
Lue lisää

Niina Alho ja Riitta Lehtinen: Sote-uudistus ei ole valmis, eikä sen rahoitus ole turvattu

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tammikuussa, mutta koko sote-uudistus ei suinkaan ole vielä valmis. Sote-uudistuksen keskeisimpänä tavoitteena on mm. turvata tulevaisuudessakin yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut, panostaa hyvinvoinnin edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä varmistaa riittävä henkilöstön saatavuus. Ei voida ajatella, että tehdään…
Lue lisää

Alho, Hellsten ja Korhonen: Säästääkö Varha järjestöavustuksista?

Varsinais-Suomessa toimii yhteensä yli 900 sote-järjestöä ja säätiötä. Nämä järjestöt toimivat esimerkiksi: lastensuojelun, lastenhoidon ja vanhemmuuden tukemisen tehtävissä, sairauteen ja vammaan liittyvien potilasryhmien parissa, eläkeläisten parissa, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, työllisyyden ja työllistämisen edistämisessä sekä päihde- ja huumeriippuvuuden ehkäisyssä.  On…
Lue lisää

Miku Kuuskorpi: Kokoomus petti taas opiskelijoille antamansa koulutuslupauksen

Opintorahan ja sen huoltajakorotuksen jäädyttäminen, yleisen asumistuen leikkaaminen, koulutustuen lakkauttaminen ja korkeakouluilta leikkaaminen. Nämä kaikki ovat säästöjä koulutuksesta ja suomalaisesta korkeasta osaamisesta. Ne ovat säästöjä paitsi opiskelijoilta myös tulevasta kestävästä kasvusta. Ennen vaaleja kokoomus painavin sanoin lupasi, ettei koulutuksesta leikata,…
Lue lisää

Ari Korhonen: Kuka sopi ja mistä?

Järjestämisjohtaja Antti Parpo käytti otto-oikeutta Varhan hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen jaoston päätökseen järjestöavustuksia koskien. Virkahenkilöesitys jaostolle oli, että avustuksia korotetaan 6,25 %, jonka jälkeen jaoston enemmistö päätti korottaa avustuksia 10 % äänin 4-5. Eroa näiden kahden päätöksen välillä on 96.000 euroa,…
Lue lisää

Niina Alho: Vain vahvoista ja terveistä välittävä Suomi

Vaalien alla kehoitin äänestäjiä olemaan kiinnostuneita hyvinvointialueiden rahoituksesta, koska osasin ennustaa, että kokoomusjohtoinen hallitus tulisi heti ensi töikseen leikkaamaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Ennustukseni on nyt valitettavasti käymässä toteen.  Hyvinvointialueille ennustetaan nyt merkittäviä alijäämiä. Osa näistä alijäämistä tullaan valtion rahoituksella korjaamaan,…
Lue lisää

Piia Elon puhe puoluekokouksessa

Hyvä Puoluekokousväki, hyvät toverit, bästa kamrater, Elokuussa 2003 eli melko tarkalleen 20 vuotta sitten liityin kirkasotsaisena opiskelijana sosialidemokraattiseen puolueeseen. Silloin päätin, että tämä on se puolue, jossa pystyn parhaiten muuttamaan maailmaa. Ensimmäinen tilaisuus, johon osallistuin, oli Varsinais-Suomen Demarinuorten uusien jäsenten…
Lue lisää

Piia Elo puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ja Niina Alho puoluehallituksen jäseneksi

SDP:n 47. puoluekokous valitsi kaudelle 2023-2026 puoluevaltuuston puheenjohtajaksi Turun apulaispormestari Piia Elon ja puoluehallitukseen jäseneksi kaarinalaisen piirin puheenjohtaja Niina Alhon. Turun kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestari Piia Elo valittiin puoluekokouksessa puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Elo on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä niin Turun kuntapolitiikassa, kuin…
Lue lisää