Kun puhumme vanhuksista, puhumme helposti vain hoidon, palvelujen ja kustannusten näkökulmasta. Liian usein unohtuu yksi tärkeä asia: vanhusten määrä tulee yhteiskunnassamme pysymään merkittävänä ja heidän joukossaan on valtava määrä kokemusta, osaamista ja halua osallistua.
Jos vanhuksen määritelmänä pidetään esimerkiksi eläkeiän saavuttamista, puhutaan Suomessa pääsääntöisesti noin 65 vuotta täyttäneistä.
Eläkeikä vaihtelee jonkin verran ammatin ja henkilön tilanteen mukaan. Suuret ikäluokat ovat jo siirtyneet eläkkeelle, mutta eläkeläisten määrä ei silti ole katoamassa mihinkään.
Päinvastoin. Lääketieteen kehittyminen, paremmat hoitomenetelmät ja lääkkeet mahdollistavat yhä useammalle pitkän elämän. Kun ihmiset elävät pidempään, myös eläkeläisten ja ikääntyneiden määrä pysyy suurena. Tulevaisuudessa yhä useammalla on myös mahdollisuus käyttää tarvitsemiaan terveyspalveluja ja hyötyä uusista hoidoista ja lääkkeistä.
Tätä kehitystä ei pidä nähdä ongelmana, jota yhteiskunnan pitäisi yrittää pysäyttää. Luonnollista ikääntymistä ei voi päätöksillä ohjailla. Sen sijaan siihen voidaan varautua.
Myös kuntien pitäisi katsoa ikääntyvää väestöä uudesta näkökulmasta. Vanhukset eivät ole pelkästään palvelujen käyttäjiä tai kunnan menoerä. He ovat suuri joukko ihmisiä, joilla on edelleen paljon annettavaa.
Eläkeläiset eivät ole työttömiä. He eivät yleensä lakkoile. He maksavat veroja, kuluttavat paikallisissa yrityksissä ja osallistuvat aktiivisesti yhteiskuntaan. Monet tekevät lisäksi vapaaehtoistyötä yhdistyksissä, järjestöissä, seurakunnissa ja erilaisissa yhteisöissä. Ilman tätä vapaaehtoistyötä monen kunnan ja järjestön pitäisi löytää toiminnalle korvaavia tapoja – ja se voisi tulla yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi.
Siksi eläkeläisiä ei pitäisi tarkastella ensisijaisesti kustannuksena. He ovat voimavara, jonka merkitystä ei aina edes huomata.
Kunnissa tarvitaan ennen kaikkea asennemuutosta. Kun eläkeläisten määrä kasvaa, palveluja on suunniteltava heidän kanssaan eikä vain heitä varten. Ikääntyneille pitää olla mahdollisuuksia osallistua, tavata muita ihmisiä, harrastaa, liikkua ja käyttää omaa osaamistaan.
Ja ehkä kaikkein tärkeintä: muistetaan, että ikääntyminen ei ole jonkun toisen ongelma.Jokainen meistä, joka saa elää riittävän pitkään, tulee aikanaan vanhaksi. Siksi vanhusten asioiden pitäisi kiinnostaa meitä kaikkia – myös niitä, jotka tänään ajattelevat olevansa vielä kaukana vanhuudesta.
Lähiaikoina vietämme jälleen Vanhusten viikkoa. Kannustan kaikkia osallistumaan sen tilaisuuksiin. Niissä voi oppia paljon vanhusten elämästä ja palveluista, mutta samalla voi oppia myös omasta tulevaisuudestaan. Vanhukset eivät ole yhteiskunnan rasite. He ovat yhteiskunnan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta – ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka ansaitsevat arvostusta.
Seppo Laitinen, Paimio
Vastaa