Orpo-Purran oikeistohallituksen viimeinen kehysriihi pidettiin kuluneella viikolla. Kehysriihessä jatkui hallituksen koko kautensa harjoittama kurjistamispolitiikka. Suomen velkaantuminen kiihtyy ja heikoimmassa asemassa olevilta leikataan edelleen, samalla kun rikkaiden veronalennuksiin löytyy miljardi.
Kehysriihi oli jatkumoa Orpon hallituksen aiemmille epäonnistumisille ja kylmille arvovalinnoille. Varsinais-Suomen Sdp:n mielestä on täysin väärä valinta pitää voimassa lähes miljardin veronalennus yhteisöveroon samalla, kun esimerkiksi arvokasta työtä tekevältä sote-järjestökentältä leikataan ja terveydenhuollon asiakasmaksuja korotetaan merkittävästi. Myös kuntien rahoitusta leikataan jälleen, mikä iskee suomalaisten arjen palveluihin kuten koulutukseen sekä kuntien vastuulla oleviin työllisyyspalveluihin.
Varsinais-Suomen Sdp muistuttaa, että aloittaessaan hallitus lupasi pysäyttää Suomen velkaantumiskehityksen ja luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Nyt tilanne on, että työpaikkoja on kadonnut valtava määrä, Suomen työttömyysaste on EU:n korkein ja velkaantuminen on nopeampaa kuin minkään muun hallituksen kaudella.
Kehysriihessä hyvää oli se, että maakunnan lähijunaliikenne etenee Varsinais-Suomen Sdp:n esittämällä tavalla. Parasta kuitenkin on se, että tämä kehysriihi oli Orpon hallituksen viimeinen. Suomen ja suomalaisten talous, saati hyvinvointi, ei kestä enää enempää istuvan hallituksen politiikkaa. Orpo-Purran hallituksen jättämä perintö seuraajalleen tulee olemaan karmea.
Sosialidemokraatit katsovat, että Suomen suunta on käännettävissä ja se tehdään oikeudenmukaisesti. Kurjistamispolitiikalle on vaihtoehto, sosialidemokraattien johtama Suomi. Ihmiset tarvitsevat luottamusta tulevaisuuteensa, sillä vain silloin uskalletaan kuluttaa ja investoida myös omaan tai perheen tulevaisuuteen.
Suomen suuntaa ei käännetä lyhytnäköisellä, liian raskaalla leikkauspolitiikalla, vaan pidemmällä aikavälillä toteutettavilla, oikeudenmukaisesti tehdyillä tasapainotustoimilla. Suomen suuntaa ei käännetä myöskään pelkästään sopeuttamalla. Tarvitsemme ennen kaikkea selkeitä kasvu- ja työllisyystoimia , mutta myös oikeudenmukaisesti kohdistettuja sopeutustoimia sekä järkevää verotulojen kasvattamista siten, että kaikki osallistuvat yhteisiin talkoisiin voimavarojensa mukaan.
Vastaa