Mari Lahden ja Erika Mäkeläisen aluevaltuustoaloite: Perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden käytön estäminen

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Hyvinvointialueet ovat Suomen suurimpia työnantajia. Meidän on huolehdittava siitä, että sote-alalla työskentelevillä on turvalliset, ennakoitavat ja oikeudenmukaiset työolot. Pysyvät työsuhteet tukevat työntekijöiden jaksamista, sitoutumista sekä palveluiden laatua.

Valtioneuvoston antama hallituksen esitys työsopimuslain muuttamiseksi (HE 199/2025 vp) mahdollistaisi jatkossa määräaikaisen työsopimuksen tekemisen ilman perusteltua syytä tietyissä tilanteissa. Esityksen mukaan määräaikainen työsopimus voitaisiin tehdä enintään vuoden ajaksi ilman perustetta esimerkiksi ensimmäisessä työsuhteessa tai tilanteessa, jossa edellisestä työsuhteesta on kulunut vähintään kaksi vuotta.

Esityksessä todetaan, että muutos lisäisi määräaikaisten työsuhteiden käyttöä sekä kasvattaisi riskiä raskaus- ja perhevapaasyrjintään. Tutkimustiedon mukaan jo nykytilanteessa raskaana olevista joka neljäs kokee työelämässä syrjintää, ja määräaikaisuuksien jatkamatta jättäminen on yleisin syrjinnän muoto. Erityisen yleisiä määräaikaiset työsuhteet ovat nuorten ja naisten keskuudessa.

Sote-ala kärsii jo nyt työvoimapulasta. Työelämän epävarmuuden lisääminen heikentäisi alan veto- ja pitovoimaa entisestään. Hyvinvointialueen tulee toimia vastuullisena työnantajana ja edistää yhdenvertaista sekä henkilöstön hyvinvointia tukevaa henkilöstöpolitiikkaa.

Esitämme, että 

1. hyvinvointialue ja sen määräysvallassa olevat yhteisöt eivät jatkossakaan solmi perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, vaikka lainsäädäntö sen mahdollistaisi.

2. hyvinvointialue selvittää määräaikaisten työsuhteiden käyttöä ja seuraa niiden kehitystä jatkossa osana henkilöstöpolitiikan arviointia.

Erika Mäkeläinen, Mari Lahti

SDP:n aluevaltuustoryhmä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *