SDP:n aluehallitusryhmä: Talouden säästöjen on oltava realistisia

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus on tänään päättänyt hyväksyä talouden suunnittelukehyksen ja sopeutustarpeet vuosille 2026-2028. Hallitus loivensi pohjaesitystä jakamalla sopeutustarvetta tasaisemmin eri vuosille sen sijaan, että suurin osa olisi painottunut vuodelle 2026. – On tärkeää, että säästötavoitteet ovat realistisella tasolla, totesi aluehallituksen puheenjohtaja Niina Alho (sd.).

Säästöjen lopullinen aikataulu ja taso ratkaistaan syksyllä, kun tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma tulee käsittelyyn. – Tässä vaiheessa emme ole vielä sitoutuneet näihin säästötavoitteisiin, koska keinoista emme ole vielä päättäneet. Tavoittelemme kuitenkin talouden tasapainoa vuoden 2028 loppuun mennessä ja toivomme lisäaikaa talouden sopeuttamiselle, jotta voimme turvata ihmisten palvelut, Alho sanoi.

Hallitus päätti myös yksimielisesti hakea Valtiovarainministeriöltä lisärahoitusta vuodelle 2025 riittävien peruspalveluiden turvaamiseen. – Olen iloinen, että hallitus jakaa yhteisen tilannekuvan säästöjen realistisuudesta, ja että lähestymme Valtiovarainministeriötä yhteistuumin, Alho sanoi.