Turun Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus nepsy-lasten yliedustuksesta lastensuojelussa nosti esiin vakavan ja todellisen ongelman. Yliedustus ei ole sattumaa eikä lasten tai perheiden syy. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta, jossa neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä tarvitsema tuki ei aina toteudu ajoissa, riittävänä tai oikeassa paikassa.
Ilmiön mittakaava on merkittävä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2023 yli 11 prosentilla 7–12-vuotiaista pojista oli ADHD-diagnoosi, kun vuonna 2015 osuus oli 3,3 prosenttia. Samalla tiedämme, että neurokirjon lapset ovat selvästi yliedustettuina lastensuojelun asiakkuuksissa ja erityisesti kodin ulkopuolisissa sijoituksissa.
Taustalla eivät useimmiten ole kaltoinkohtelu tai vanhempien välinpitämättömyys, vaan pitkittynyt tuen puute, perheiden uupuminen ja se, ettei lapsen oireilua tunnisteta tai ymmärretä neuropsykiatrisena. Lapsen impulsiivisuus, aggressiivisuus tai koulunkäynnin vaikeudet tulkitaan liian helposti kasvatuksellisiksi ongelmiksi, vaikka kyse on neuropsykiatrisista haasteista tai kuormituksesta.
Ongelma ei ratkea yksin lastensuojelua kehittämällä. Nepsy-osaamista tarvitaan laajasti varhaiskasvatuksessa, kouluissa, perusterveydenhuollossa, mielenterveyspalveluissa ja lastensuojelussa. Ratkaisevaa on ennaltaehkäisy. Kun perheet saavat tukea ajoissa, lastensuojeluun ei tarvitse päätyä.
Vanhemmat kertovat jäävänsä liian yksin arjessa, ja kotiin vietävät palvelut, perhetyö, omaishoidon tuki ja kuntoutus ovat usein riittämättömiä tai vaikeasti saavutettavia.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella tämä tarve on tunnistettu. Varhassa on kehitetty perhekeskuspalveluihin keskittymisen haasteiden hoitopolku, joka perustuu porrastettuun malliin. Sen tavoitteena on tunnistaa tuen tarve varhain ja vastata siihen peruspalveluissa ennen kuin tilanteet kriisiytyvät.
Varhan oman arvion mukaan varhainen ja oikein kohdennettu tuki voi vähentää erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun tarvetta sekä päällekkäisten palveluiden käyttöä.
Keskeinen rooli on perhekeskuksilla. Ne voivat toimia matalan kynnyksen paikkoina, joissa lapsen ja perheen tilannetta arvioidaan kokonaisuutena ja tuki suunnitellaan yhdessä perheen kanssa ilman leimaavaa lastensuojelun asiakkuutta. Tämä on inhimillisesti oikein ja myös taloudellisesti kestävää. Mielenterveyden häiriöiden kustannukset Suomessa ovat arviolta 11 miljardia euroa vuodessa.
Turun Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus lasten ja nuorten tasa-arvoisesta hyvinvoinnista muistutti tärkeästä perusasiasta. Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus edetä elämässä taustastaan, terveydentilastaan tai perheensä tilanteesta riippumatta. ADHD-diagnoosi, nepsy-piirteet tai lastensuojelun asiakkuus eivät saa määrittää lapsen tulevaisuutta.
Mahdollisuuksien tasa-arvo ei synny itsestään, vaan se rakennetaan päätöksillä, jotka vahvistavat varhaista tukea, arjen palveluja ja perheiden jaksamista.
Nepsy-lasten yliedustus lastensuojelussa ei ole yksittäisten työntekijöiden vika, vaan seurausta järjestelmästä, joka reagoi liian myöhään. Tilanne on muutettavissa vahvistamalla ennaltaehkäisyä, perheiden arjen tukea ja monialaista yhteistyötä.
Kun toimimme ajoissa ja viisaasti, rakennamme lapsille polkuja eteenpäin myös silloin, kun elämässä on enemmän haasteita. Juuri tällaiset toivon teot luovat perustaa tasa-arvoisemmalle ja inhimillisemmälle yhteiskunnalle.
Mari Lahti
Turun SDP:n puheenjohtaja, aluevaltuutettu ja sotepalvelulautakunnan puheenjohtaja
Niina Piippo
Liedon kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja, aluevaltuutettu ja sotepalvelulautakunnan jäsen (sd.)