Työttömyyden romantisointi on vaarallista ja totuutta vääristelevää
Viime aikoina julkisessa keskustelussa on yleistynyt puhetapa, jossa työttömyys esitetään lähes elämäntapavalintana. Puhutaan vapautena kellokortista, irtiottona oravanpyörästä tai jopa yhteiskunnallisena kannanottona. Tämä romantisoiva sävy on ongelmallinen. Se vääristää todellisuutta ja vähättelee niiden ihmisten kokemuksia, joille työttömyys ei ole valinta vaan raskas ja usein pitkäkestoinen kriisi. Ja tämä on se totuus, joka koskee suurinta osaa työttömistä.
Työttömyys ei useimmille tarkoita hidasta aamua ja itsensä kehittämistä. Se tarkoittaa epävarmuutta toimeentulosta, jatkuvaa työnhakuprosessia, byrokratian viidakkoa ja huolta tulevaisuudesta. Se tarkoittaa myös ulkopuolisuuden tunnetta. Kokemusta siitä, ettei kelpaa tai ettei tule nähdyksi. Ajatusta siitä, että en ole tarpeeksi hyvä ollakseni osa tätä yhteiskuntaa.
Tilastot kertovat karua kieltä: työttömyys lisää köyhyysriskiä, heikentää mielenterveyttä ja vaikeuttaa elämänhallintaa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat nuoret, pitkäaikaistyöttömät ja osatyökykyiset. Heidän tilanteensa ei parane sillä, että työttömyydestä rakennetaan some-estetiikkaa tai poliittista heittopussia.
Romantisointi on vaarallista myös siksi, että se hämärtää yhteiskunnallista vastuuta. Jos työttömyys esitetään yksilön valintana tai jopa mukavana vaihtoehtona, voidaan samalla sivuuttaa rakenteelliset ongelmat: alueellinen työpaikkapula, koulutuksen ja työelämän kohtaanto-ongelmat, syrjintä rekrytoinneissa ja työkyvyn haasteet. Vastuu sysätään yksilölle, vaikka ratkaisut vaativat poliittisia päätöksiä.
Samalla on tärkeää tunnistaa toinenkin ääripää: työtöntä ei saa leimata laiskaksi tai syyllistää. Työttömyys ei ole moraalinen epäonnistuminen. Mutta se ei myöskään ole idyllinen irtiotto. Se on usein stressaava, kuluttava ja identiteettiä koetteleva elämäntilanne.
Rehellinen keskustelu työttömyydestä tarkoittaa sitä, että tunnustamme työn merkityksen ihmiselle. Se on toimeentulon, osallisuuden lähde, mutta samalla meidän täytyy kehittää työelämää inhimillisemmäksi ja joustavammaksi. Meidän tulee rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on aito mahdollisuus työhön ja jossa työttömäksi joutunut saa tukea, ei romantisointia eikä leimaa.
Työttömyys ei kaipaa kiiltokuvaa. Se kaipaa ratkaisuja.